maanantai 16. huhtikuuta 2012

Long time no see!

Noniin! Pitkästä aikaa taas kirjotellaan tänne bloginkin puolelle.. Meillä aika täällä Espanjassa on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin ja tuntuu, että kaikilta näyttösuunnitelmien teolta, työssäoppimispäiväkirjan kirjoittamiselta ja ihan itse konkreettisen työn teolta ei ole jäänyt aikaa muuhun ylimääräiseen.. Tekemistä on siis todellakin riittänyt. Elämä täällä ja koululla on alkanut rullaamaan jo aika rutiinilla ja tuntuu kuin olisi ollut täällä Fuengirolassa jo pidemmänkin aikaa. Meillä on lisäksi käynyt viime viikkojen aikana useita vieraita Suomesta ja tämä on tuonut lisä"häppeninkiä" meidän arkeemme. Oleme kaikki tehneet vaikka mitä! Reissuja on tullut tehtyä mm. eläintarhaan, tivoli maailmaan ja pääsiäisparaatiin. Yksi mieleen ja varsinkin makunystyröihin painunut muisto tuli Espanjalaisesta ruokaillasta. Espanjalainen kulttuuri siestoineen ja muine omaleimaisine tapoineen on tullut jo melko tutuksi ja huomaamatta ollaankin jo kolmanneksi viimeistä viikkoa työharjoittelussakin. Me kaikki ainakin odotamme jo innolla paluuta Suomeen, mutta täytynee sanoa, että ikimuistoinen kokemus tämä tulee olemaan, eikä ketään kaduta hetkeäkään, että tänne tuli lähdettyä. Elämä on lyhyt, joten siitä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Täällä on tapahtunut kyllä kaiken laisia ihme juttuja, kuten Kristian on aloittanut terveellisen elämän ja urheilun. Enää kolme viikkoa töitä jäljellä ja täällä muutama päivä enemmän. Tänää 'anos on ihmeissään ku Jukka Poika valloittaa Fuengirolaa! Huomenna katselemaan sitä livenä. 

Terkkuja Jupelta; meidän uusi Kuusamolainen Rasta-kaverimme.. :) Ps jyppi on tulessa vaikka Lahdessa tänään hävittiinkin, onneksi täällä näkyy sm liiga t: Jesse ja Juuso. Plato pelastaa <3 Hasta luego!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

JUUSON VKL TOIVOTUS!

Juuso päätti ottaa kylvyn ja nauttia alkavasta viikonlopusta!

Hyvää viikonloppua Espanjasta Suomeen! :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

TYÖTÄ, TYÖTÄ, TYÖTÄ JA TYÖTÄ...

Sori emme ole kerenneet kirjoitella blogia, koska työtä "kohukoululla" on riittänyt. Jokainen on raatanut ja väsyttänyt itsensä rankkojen viikkojen ja urheilun takia. 

Kristian aloitti vihdoinkin rakkaan lajinsa parkourin ohjaamisen. Nyt kun ohjaus on alkanut ei sille meinaa tulla loppua. Kristian on käynyt ohjaamassa parkouria 0 luokasta lukion 2 luokkaan asti. Siinä sivussa hän myös uusi ensinmäisen vuoden OHJAAJUUS-näytön(kolmonen tuli t:Kristian). On Kristianilla riittänyt myös työtä muun liikunnan parissa. Tämän viikon aikan hän aloitti myös toimintansa opiskelijakunnanhallituksen mukana, sekä avustajana tytölle, jolla on ongelmaa suomenkielen kanssa.

Juusolla on omassa rakkaassa kakkosluokassa tekemistä toden teolla. Töitä tämän ryhmän kanssa on todella paljon ja nyt Juuson vastuulla onkin eräs poika, jonkan henkilökohtaisena ohjaajana Juuso nyt toimiikin. Juuson tehtävänä on sosiaalisesti vahvistaa poikaa sekä auttaa häntä oppimis- ja keskittymisvaikeuksissa. Juuso on saanut myös vastuuta liikunnan tunneista, ylä-asteen käsitöistä sekä iltapäivisin pidettävästä sählykerhosta.

Jesse on edelleen 5. luokan kanssa ja käyttää välituntinsa joko oman henkilökohtaisen avun tarpeessa olevan pojan kanssa tai pelivälituntivuoroihin, joita hän, Juuso ja Kristian nykyään järjestävät päivittäin kolmos - seitsemäsluokkalaisille. Voisikin ehkä sanoa, että kaikilla on ollut riittämiin tekemistä sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajina koulussa sekä sosiaalisina vahvistajina, jotka ovat myös juurikin ne näytöt jota täällä tulemme suorittamaan.Omasta mielestäni, (Jesse puhuu nyt) koulussa on hyvä ja mukava ilmapiiri niin kauan kuin itse siellä on mukana toiminnassa positiivisella asenteella. Aina ne, jotka kylvävät eripuraa ja negatiivista ilmapiiriä ympärilleen ovat ne, joilla on eniten valitettavaa. Elämästä saa ja pitää nauttia joka päivä. T: Jesse Silventoinen Ps. Jokerit voitti tänään HIFK:n ensimmäisessä puolivälierässä 1-3... ;)

Sini jatkaa työtä eskarilaisten parissa. Päivät ovat vierineet nopeasti luokan kanssa toimiessa ja seuraava työnsarka onkin kiusaamisen ehkäisy ja luokan ryhmäyttäminen vielä tiiviimmäksi. Luokan kanssa on leikitty, pelailtu, retkeilty eri paikoissa ja opiskeltu lukemista. Kova sana on ollut lapsille miniskeitit, bingis ja ble ibeidit! Työsarkaa riittää ja paljon on tullut opittua varhaisnuorten kanssa toimimisesta! Sini on ollu mukana myös liikuntakerhossa ja tällä viikolla ensimmäistä kertaa draamakerhossa, jossa leikitään yhdessä ja näytellään tyttöryhmän kanssa.

Koulussa tällä hetkellä vähän kiehuu ja sen vuoksi työ ei ainakaan lopu ja sen hyvä, mutta on kuohunnassa huonotkin puolet nimittäin muun henkilökunnan kiire, joka näkyy muunmuassa meidän ohjauksissa. Niin ja lisäksi me ollaan oltu täällä tänään taas yksi kuukausi!

PS. Tässä kuvia reissuilta:) Aluksi kuvia Sinin ja Kristianin Plaza Mayor-Torremolinos-Penalmadena-Fuengirola reissusta(junalla Plazaan ja siitä torreen. Torresta jalan penalmadenaan ja 3km ennen taksilla kotiin) Lopuksi kuvia kämpästä:)





















torstai 8. maaliskuuta 2012

Toinen viikko Suomi-koululla alkoi meillä kaikilla maanantaina kello yhdeksältä, paitsi Siniltä joka raskaan työn raatajana meni töihin puolta tuntia aiemmin. Koululla on tällä viikolla meneillään Espanja-teemaviikko, joka on näkynyt muun muassa ruokalistan sisällössä ja aamunavausten teemoissa. Lisäksi huomenna lähdemme luokkien kanssa retkille eri paikkoihin. Esimerkiksi Jesse lähtee 5. ja 8.-luokan kanssa Nerjan kaupunkiin tutustumaan tippukiviluoliin ja Kristian ja Juuso lähtevät Torcaliaan luontoreitille. Luvassa on siis varmasti hienoja maisemia ja uusia kokemuksia koko porukalle. Paikalliseen kulttuuriin alkaa myöskin pikkuhiljaa tottumaan oikein hyvin ja "kulttuurishokista" aletaan olla selviydytty vähitellen. Arki on sujunut pääosin yhdessä mainiosti, muutamia pikku erimielisyyksiä lukuunottamatta.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Eka viikko takana!

No ei kait tässä! Ensimäinen viikko takana ja todella hyvät fiilikset. Juuso on ollu tiiviisti toppuluokkalaisten kanssa, Jesse viikkiluokan kanssa, Krisu kolkkiluokan kanssa ja liikunnanryhmien mukana ja Sini eskareiden kanssa. Kaikki on väsyneitä raskaasta työ viikosta, joten viikon loppu chillaillaan. Eilen tuli lepäiltyä ja rentouduttua ja tänään sitten virkeenä kattomaan livemusaa läheiseen Suomalaiseen ravintolaan. 

Viikon on kaikki tehnyt vaikka mitä. Kristian on rääkännyt itseään liikunnantunneilla, Juuso sivistänyt itseään toppuluokan espanjan tunneilla, Jesse auttanut viikkiluokkaa asiassa kun asiassa ja Sini opettanut eskareita kirjoittamaan. Tästä voi huomata, että tehtävää riittää. Työ on aivan mahtavaa ja kaikki ollaan positiivisesti yllättyneitä! Kuitenkin meidän harmiksemme työpaikkaohjaaja vaihtuu, mutta onneksi se ei kuitenkaan vaikuta meidän työtehtäviin mitenkään:)

Kaikki ollaan törsätty ylläty yllätys rahaa aika paljon vaatteisiin ja kenkiin ynnä muuhun tarpeelliseen. Jesse on ostellu vaatteita, Kristian erityisesti kenkiä ja t-paitoja sekä longboardin, Juuso on ostanut mm. herrasmieskengät ja Sini todella mahtavan huparin ja kengät:) 

tiistai 28. helmikuuta 2012

BÄÄ!

Vissiin ollaan kaikki aika väsyneitä kävelemisestä ja silleen.  Kristianilla ja Jessellä lisärasitteena on ollut päivä pelkän liikunnan parissa. Vähän rantafutista ja kuntopiiriä :). Muutenkin meidän työmatka on jotain 2km ylämäkeä (paluumatkalla luonnollisesti alamäkeä), niin voisi sanoa, että jalat ovat melko hajalla. Sini pääsi leikkimään ja pelailemaan eskarilaisten kanssa. Jännittäviä päiviä. Nyt sitten istutaan eräässä ravintolassa (UUSI REFLA) katsomassa JYP-ÄSSÄT lätkäpeliä. Huomenna töihin puoli yhdeksään, jolloin meillä on palaveri liikunnanopettajien kanssa, jossa pohdimme yhdessä meille mahdollisesti jaettevia uusia vastuualueita ja tehtäviä nimenomaan liikuntaan liittyen. Yksi hauska yhteensattuma on vielä se, että ilmeisesti aivan nyt lähipäivinä/viikkoina on siellä Suomessa tulossa televisiosta YLE:ltä Silminnäkijä-ohjelma, jonka jakso käsittelee juurikin tätä kyseistä koulua, jossa nyt olemme työssäoppimassa. Katsokaa ihmeessä!
  

maanantai 27. helmikuuta 2012

EKA TYÖPÄIVÄ!

Meille maailamamatkaajille kävi pikku kämmi kun ei muistettu ilmottaa Suomalaisen koulun reksille mitään, että monelta tullaan maanantai aamuna duuniin. Sitten pikku paniikissa ennen kaheksaa soiteltiin sinne, mut ei saatu vastausta. Päätettiin yhessä sitten, että lähetään kävelee sinne koululle päin joskus puol ysi ja samalla vielä koitettiin soittaa koululle. Onneksi sitten, joku vastasi koululta ja saatiin ilmotettua tulosta. Siellä meitä oli vastassa koulun vararehtori, joka sitten perehdytti meidät harjoittelun alkuun.

Orientaation jälkeen meidät jaettiin luokkien mukaan. Sini pääsi eskarien mukaan, Kristian pääsin eppujen messiin, Jesse viikkien ja juuso toppujen mukaan. 

Juuson eka päivä
Minun päivänä koululla lähti käyntiin kahvilla ja sen jälkeen lähdin kakkosluokan mukaan, jonka kanssa työskentelen pääsääntöisesti. Päivä meni mallikaasti ja pääsin tutustumaan oppilaisiin ja sain nähdä vähän luokan toimintaa ja arkea. Pidin myös välitunti toimintaa nelosille ja kuutosille.  

Sinin eka päivä
Tänään pääsin työskentelemään eskarilaisten kanssa. Meillä päivä alkoi päivänavauksella jossa vähän juteltiin mite on loma menny, kuka minä uusi harjoittelija olen ja sen jälkeen aloitettiinkin tekemään jo tehtäviä. Päivän aikana leikittiin, pelailtiin ja liikuttiin. Ihanasti meni eskarilaisten kanssa päivä. Iltapäivä menikin iltapäivähoitoporukan kanssa. Oikein ihanaa porukkaaa, aika meni hurjan nopeasti arkiaskareissa.

Kristianin eka päivä
Aloitin työni koululla eppuluokkalaisten kanssa. Aluksi epäröin, että onko ikäryhmä juuri minulle sopiva, mutta kuitenkin yllätyin ja tykäsin todella paljon. Toiminta mitä avoimpien lasten kanssa on kyllä aivan mahtavaa. Aluksi tutustuimme ja puhuimme lomasta, mutta sen jälkeen aloitimme tositoimet opiskelun parissa. Päivä ohjelmassa oli matematikkaa, Espanjaa, äidinkieltä, kuvaamataitoa ja liikuntaa. 

Jessen eka päivä
Ensimmäinen päivä alkoi apulaisrehtorin lyhyellä perehdytyksellä tuleviin työtehväviimme, jonka jälkeen meidät jaettiin tuleviin luokkiimme. Minä pääsin 5. luokkaan. Päivän aikana olin mukana 5. luokan äidinkielen, matematiikan ja fysiikan tunneilla. Lisäksi tutustuin hieman heidän luokan opettajaansa sekä luokan kanssa vielä muutaman päivän työskentelevään koulunkäyntiavustaja Akiin, joka myös esitteli minulle hieman tarkemmin koulun tiloja. Päivän päätteeksi olin vielä mukana 3. luokkalaisten puutyön tunnilla. Jonkin verran oppilaita oppi jo tunnistamaan nimeltä ja melkeen kaikki jo kasvoilta, joten olen ihan tyytyväinen siihen kuinka ensimmäinen päivä sujui.