torstai 8. maaliskuuta 2012

Toinen viikko Suomi-koululla alkoi meillä kaikilla maanantaina kello yhdeksältä, paitsi Siniltä joka raskaan työn raatajana meni töihin puolta tuntia aiemmin. Koululla on tällä viikolla meneillään Espanja-teemaviikko, joka on näkynyt muun muassa ruokalistan sisällössä ja aamunavausten teemoissa. Lisäksi huomenna lähdemme luokkien kanssa retkille eri paikkoihin. Esimerkiksi Jesse lähtee 5. ja 8.-luokan kanssa Nerjan kaupunkiin tutustumaan tippukiviluoliin ja Kristian ja Juuso lähtevät Torcaliaan luontoreitille. Luvassa on siis varmasti hienoja maisemia ja uusia kokemuksia koko porukalle. Paikalliseen kulttuuriin alkaa myöskin pikkuhiljaa tottumaan oikein hyvin ja "kulttuurishokista" aletaan olla selviydytty vähitellen. Arki on sujunut pääosin yhdessä mainiosti, muutamia pikku erimielisyyksiä lukuunottamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti