torstai 22. maaliskuuta 2012

TYÖTÄ, TYÖTÄ, TYÖTÄ JA TYÖTÄ...

Sori emme ole kerenneet kirjoitella blogia, koska työtä "kohukoululla" on riittänyt. Jokainen on raatanut ja väsyttänyt itsensä rankkojen viikkojen ja urheilun takia. 

Kristian aloitti vihdoinkin rakkaan lajinsa parkourin ohjaamisen. Nyt kun ohjaus on alkanut ei sille meinaa tulla loppua. Kristian on käynyt ohjaamassa parkouria 0 luokasta lukion 2 luokkaan asti. Siinä sivussa hän myös uusi ensinmäisen vuoden OHJAAJUUS-näytön(kolmonen tuli t:Kristian). On Kristianilla riittänyt myös työtä muun liikunnan parissa. Tämän viikon aikan hän aloitti myös toimintansa opiskelijakunnanhallituksen mukana, sekä avustajana tytölle, jolla on ongelmaa suomenkielen kanssa.

Juusolla on omassa rakkaassa kakkosluokassa tekemistä toden teolla. Töitä tämän ryhmän kanssa on todella paljon ja nyt Juuson vastuulla onkin eräs poika, jonkan henkilökohtaisena ohjaajana Juuso nyt toimiikin. Juuson tehtävänä on sosiaalisesti vahvistaa poikaa sekä auttaa häntä oppimis- ja keskittymisvaikeuksissa. Juuso on saanut myös vastuuta liikunnan tunneista, ylä-asteen käsitöistä sekä iltapäivisin pidettävästä sählykerhosta.

Jesse on edelleen 5. luokan kanssa ja käyttää välituntinsa joko oman henkilökohtaisen avun tarpeessa olevan pojan kanssa tai pelivälituntivuoroihin, joita hän, Juuso ja Kristian nykyään järjestävät päivittäin kolmos - seitsemäsluokkalaisille. Voisikin ehkä sanoa, että kaikilla on ollut riittämiin tekemistä sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajina koulussa sekä sosiaalisina vahvistajina, jotka ovat myös juurikin ne näytöt jota täällä tulemme suorittamaan.Omasta mielestäni, (Jesse puhuu nyt) koulussa on hyvä ja mukava ilmapiiri niin kauan kuin itse siellä on mukana toiminnassa positiivisella asenteella. Aina ne, jotka kylvävät eripuraa ja negatiivista ilmapiiriä ympärilleen ovat ne, joilla on eniten valitettavaa. Elämästä saa ja pitää nauttia joka päivä. T: Jesse Silventoinen Ps. Jokerit voitti tänään HIFK:n ensimmäisessä puolivälierässä 1-3... ;)

Sini jatkaa työtä eskarilaisten parissa. Päivät ovat vierineet nopeasti luokan kanssa toimiessa ja seuraava työnsarka onkin kiusaamisen ehkäisy ja luokan ryhmäyttäminen vielä tiiviimmäksi. Luokan kanssa on leikitty, pelailtu, retkeilty eri paikoissa ja opiskeltu lukemista. Kova sana on ollut lapsille miniskeitit, bingis ja ble ibeidit! Työsarkaa riittää ja paljon on tullut opittua varhaisnuorten kanssa toimimisesta! Sini on ollu mukana myös liikuntakerhossa ja tällä viikolla ensimmäistä kertaa draamakerhossa, jossa leikitään yhdessä ja näytellään tyttöryhmän kanssa.

Koulussa tällä hetkellä vähän kiehuu ja sen vuoksi työ ei ainakaan lopu ja sen hyvä, mutta on kuohunnassa huonotkin puolet nimittäin muun henkilökunnan kiire, joka näkyy muunmuassa meidän ohjauksissa. Niin ja lisäksi me ollaan oltu täällä tänään taas yksi kuukausi!

PS. Tässä kuvia reissuilta:) Aluksi kuvia Sinin ja Kristianin Plaza Mayor-Torremolinos-Penalmadena-Fuengirola reissusta(junalla Plazaan ja siitä torreen. Torresta jalan penalmadenaan ja 3km ennen taksilla kotiin) Lopuksi kuvia kämpästä:)





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti